Call me maybe... (not)

Arman Alizad on opettanut mulle yhden tärkeimmistä neuvoista elämäni varrelle: Baariin lähtiessä ei oteta kuin yksi käyntikortti mukaan, koska eihän me olla menossa flyereita jakamaan.

Olenkin vältellyt puhelinnumeroni turhaa levittämistä, mutta joskus olen kuitenkin yön huumassa rohkaistunut ja huomannut virheeni viimeistään 30 minuutin kuluttua lähtiessäni baarista.

Virhe 1. Muutama vuosi sitten kauniissa Keski-Suomen kesäyössä tapasin valomerkin jälkeen kadulla ihan kivan tuntuisen pojan, jonka kanssa jäin puistoon juttelemaan niitä näitä, en muista enää ollenkaan mitä. Kai jotain ihan järkevää, koska annoin puhelinnumeroni hänelle. FAIL. Siitä alkoi kolmen viikon lomapiina, aamulla kello neljä puhelin soi ja luuriin kajahti "Myrskyluodon Maija", jota herra itse performoi pianolla. Sen aikaisen pikkuNokian viestiosasto meni päivittäin tukkoon herran lähettelemistä, ainakin kuuden tekstarin mittaisista runoista. Nekin tuli yleensä yöllä kun herran runosuoni oli napanderin avulla alkanut sykkimään.

"Joskus aurinkokin on peiton alla kun sateiselta näyttää sää, on päivälläkin pimeää. Et missään mitään mieltä nää, on kaikki, kaikki ikävää. Hei siihen tepsii hoito tää: sä silloin peiton alle jää. Lepäile ja lämmittele, itseäsi hemmottele, keittoa ja teetä keitä. Pian ei pilvet enää peitä sydäntä särkevää, on lepo joskus järkevää. Moni aivan sattumalta, löytää aurinkonsa peiton alta. Olet maailman paras äiti."

Arvatakin saattaa, etten parin soiton jälkeen enää vastannut. Paitsi vielä yhden kerran ja silloin hän kertoi juuri käyneensä kaupassa ostamassa kaikki uudet vaatteet ja heittäneensä vanhat, kenkiä ja kassia myöten, suoraan Sokoksen edessä olevaan roskakoriin.
Onni tässä onnettomuudessa oli se, että numero oli mun Suomen lomanumero joka on päällä abauttiarallaa kolme viikkoa vuodessa. Seuraavan kerran kun jouluna käynnistin luurin, herra oli jo luovuttanut. Kiitos siitä.


Virhe 2. Tän seuraavan jampan tapasin Essenissä, kauheassa työläisräkälässä nimeltään Madame Chocolate. Siis todellakin räkälä, baarimikkokin oli niin tenussa, että piti toisella kädellä kiinni tiskistä täytellessään 2,10 euron kaljatuoppeja. Mielestäni näin tiskin alla tippaletkun, joka meni kaljatynnyristä suoraan sen reiteen.
Kavereideni pussaillessa kulman takana romanttisessa nurkkauksessa, suuntasin minä tiskille ja siinä seisoikin sopivasti kaksi pitkätukkaista, mustiinpukeutunutta, n. kolmekymppistä jamppaa. Hah! Piece of cake, niiden kanssa pääsee heti juttusille koska suomalainen metalli vetää Saksassa. Ne paljastuivatkin suuriksi HIM-faneiksi ja kun vielä laitoin (naisena) kierroksen näitä 2,10 euron Alstereita pöytään niin aamuyön tunnit sujuivat kivan luppoisasti. Toinen jamppa antoi mulle käyntikorttinsa ja koska se vaikutti ihan ihmiseltä, lähetin myöhemmin tekstarin kiitellen hauskasta illasta. FAIL.
Muutaman viikon jälkeen alkoi lauantai-aamuna tulla tekstareita tuntemattomasta numerosta.

"Numero: "Moi Nikla, swingaatko sä silloin tällöin?"
Nikla: "En, swingin tanssiminen on kiellettyä." (Tajusin kyllä kysymyksen tarkoituksen, saksaksi schwingen tarkoittaa parinvaihtoa tai kimppakivaa).
Numero: "Eli vain yksi partneri?"
Nikla: "Ei partneria."
Numero: "Missä sä olet?"
- En vastannut, kohta puhelin soi ja numero soittaa. En uskaltanut vastata. Pelon sekaisin tuntein kuuntelin viestin, koska tiesin sen olevan joku tuttu - se puhutteli mua nimeltä. Vähän aikaa kelasin kenelle ääni kuului, kunnes mieleeni muistui se pitkätukkainen häiskä Essenissä. En soittanut takaisin, Jamppa jatkoi tekstaamista:
Jamppa: "Haluatko tulla käymään? Maksan taksin."
Nikla: "Sori, mulla on tänään menoa ja matkaakin olisi 250 km."
Jamppa: "Yksi ilta Essenissä ja seuraava Hessenissä, mikä sun hinta on?"
Nikla: "Istutko sä vielä siellä räkälän tiskillä kun nää jutut on näin sekavia? Ja sinäkö harrastat parinvaihtoa, Jamppa? Kimppa ei ole oikein mun juttu."
Jamppa: "En, mä seurustelen. Suhteesta puuttuu vaan sutinaa. Haluisitko sä jutella tästä?"
Nikla: "Mun on ihan pakko mennä."
Jamppa: "Mä tykkään siitä kahden naisen kanssa, jos ne naisetkin pitävät minusta. Sillon mä pumppaan niitä nätisti.""

Tämän jälkeen en enää koskaan kuullut Jampasta mitään. Mutta jotenkin aina meinaa usko loppua kivaan poikaystävään ja täydelliseen parisuhteeseen kun tälläsessa asiayhteydessä soitellaan.


Virhe 3. Special case. Tän tyypin iskuyritys on ehkä yksi paskimmista ikinä. Se tuli baarissa ihan tyhjästä kutsumaan mut grillijuhliinsa "huomenna kello 15, Mikäliekatu 200 b 24. Mä olen muuten soutaja." En mennyt. Kuukausien päästä törmäsin siihen toisella terassilla ja tein pahan virhearvioinnin menemällä sen juttusille: "Hei, sähän oot se soutaja joka asuu Mikäliekatu 200 b 24!" Se ei tietty tiennyt kuka mä olen mutta hetken juteltuaan se kysyi mun kännykkää katsoakseen kelloa. FAIL. Ei siinä mítään, jatkoin iltaa kavereiden kanssa ja kotona nukkumaan mennessä puhelin soi kello 04:37. Soutaja. Mä en ihan heti tajunnut mistä se oli saanut mun numeron, se sanoi että hänellä on kontakteja. Iiiiks, pelottavaa. Sen puhelun muu sisältö oli tyyliin rakastan sua ja ootpa ihana ja nähdäänkö huomenna, tuu katsomaan mua soutamassa joella. Aamulla tajusin katsoa puhelimen soittolistaa ja huomasin Soutajan soittaneen itselleen hälärin kysyessään kelloa. Prkl. Se meni heti "Älä vastaa"-osastoon. En tiennyt saaneeni sinä iltana vakituisen, kyykyttävän poikaystävän. Se soitti mulle kuukauden päivät jättäen vastaajaan ohjeistusta mitä MEILLÄ on ohjelmassa: "Moi, en nyt saanut sua kiinni, mutta meidät on huomenna kutsuttu häihin. Laita jotain nättiä päälle." "Moi, miksi sä et vastaa? Mulla on huomenna soutukisat, odotan sun saapuvan kello 14 paikalle." "Moi, missä sä olet? Mun mielestä tollanen käytös on törkeetä, jättää tulematta treffeille."

Mä olen miettinyt, että onko tollanen puhelinnumeron "varastaminen" hyvää itsetuntoa vai epätoivoa kun muuten ei saa ikinä? Valitsen kakkosvaihtoehdon. Mä en kehtaisi koskaan baaritiskillä näpytellä numeroani jonkun vieraan puhelimeen ja soitella sitten neljää viikkoa 24/7 putkeen, varsinkaan jos toinen osapuoli ei vastaa kertaakaan puhelimeen. Mutta ehkä mä olenkin hieman outo.

Gambialainen veistos

Olin pitkästä aikaa viettämässä tyttöjen iltaa uudella tyttösekoituksella, punatukkainen on naimisissa, samoin tummatukkainen (+ salarakas + kolme lasta) ja mustatukkainen tuoreessa seurustelusuhteessa oleva entinen työkaverini. Ja sitten tietty se pakollinen vaaleatukkainen sinkku. Minä. Koko ilta lähti jotenkin ihan spontaanisti käyntiin, tapasin mustatukkaisen after work-tyyliin kahvilassa. Minä tissuttelin jo paremman aikaa omenaviiniä ja kuuntelin terassin pöydässä ystäväni - sanotaan vaikka MaryBellen - uusia havaintoja elämästä ekologisena ja raittiina. Siinä keskustelun ohessa hän jopa tilasi netistä kuukupin, tunsin itseni maailmanparantajaksi esimerkilläni. Pari tuntia hän siinä kuivin suin kärvisteli, kunnes yhtäkkiä tilasi kolme kaljaa putkeen ja osti minulle pöytääntyrkyttäjältä ruusun. Samoihin aikoihin punatukkainen MaryKate oli toisaalla ottanut sen verran pohjia, WhatsApp alkoi laulamaan, eikö voitaisi siirtyä jonnekin autuaammille metsästysmaille. Tottakai! MaryBelle oli jo sen verran hiprakassa, että sain puhuttua sen helposti mukaan silläkin riskillä, etten ollut ennen ollut sen kanssa baarissa. Note to myself for the next time: think twice.

Menimme keskustan tanssiraflaan, MaryKate toi mukanaan MaryAnnen, n. viisissäkymmenissä olevan eroa tekevän pienten lasten äidin, meikitön nainen jolla oli ruudullinen flanellipaita ja selkäreppu. (Shame on me, myöhemmin selvisi että MaryAnne on vain vuoden minua vanhempi). Aluksi olimme kaikki hieman hämmentyneitä, kun MaryBelle suuntasi suoraan tyhjälle tanssilattialle venkoilemaan siinä missä me muut parkkeerattiin ainakin kolmen tuopin ajaksi baaritiskille. MaryBelle jauhoi vain hajuvedestäni jota oli kämpilläni vastoin ekologista elämänkatsomustaan kaulalleen ruiskauttanut, sillä oli kuulemma maaginen vaikutus joka on sekoittanut sen pään.... ehh... luulen että hän itse sekoitti vierasperäiset sanat perfume & alcohol.

Mä olen huomannut, että parhaat keskustelut ovat aina joko kotibileiden keittiössä, röökikopissa tai parvekkeella, joka tapauksessa juuri siellä missä ei ole pehmeitä sohvia, lämmitystä tai pöytiä mihin lasinsa laskea. Noh, tällä kertaa olin partsilla. Mielestäni koko yön. Pikkuhiljaa partsi täyttyi ja kokoajan tuli uusia ihmisiä kenen kanssa jutella. Ihan parasta! Kuulin kohteliaisuuksia tyyliin "miten joku voi olla 36 ja noin cooool, en ole ikinä puhunut noin vanhalle, sä näytät ihan 22-vuotiaalta" ;) Tietenkin, kiitos Q10 ja vihreä tee! Siinä sivussa tein kaamean huomion, iPhonen valloittaessa maailmaa ei miesten baarivarustus - lompakko ja kotiavain - mahdukaan enää takataskuun, vaan on otettava järeämmät aseet käyttöön: vyölaukku on tehnyt ikävän paluun. Jopa täällä Keski-Euroopan sydämessä! En ole vielä päättänyt kumpi on kamalampi, yhdistelmä harmaista pieruverkkareista ja vyölaukusta VAI harmaista pieruverkkareista ja väärennetystä Luiskasta, passipussin näköisestä olalta ristiin roikkuvasta Louis Vuitton male handbagista made in Turkey. Toistan: järkyttävää.
What ever, tollasella ahtaalla partsilla joutuu melkeen pakosta ottamaan kontaktia vieraisiin ihmisiin, Abu Eritreasta, Märzel, aika monta turkkilaista poikaa ja veistos Gambiasta. Veistos Gambiasta tuli puhumaan ja lipsautin sen näyttävän ihan Veistokselta. Sillä oli sellaset mallimaisen kauniin suoraviivaiset piirteet ja se tuoksui kliseemäisesti kookokselta. Ei olisi pitänyt mainita mitään, mutta joo, vettä myllyyn vaan, hienoa Nikla! Siitähän ei meinannut päästä eroon sitten enää ollenkaan! Varmaan oli tarkoituksella valellut itsensä kookosöljyllä että kiiltelisi pimeässä kuunvalossa ja kookoksen tuoksu saisi naiset ajattelemaan valkoista hiekkarantaa ja tummaa miestä samaan aikaan. Muhun tää ei oikeen vetänyt koska olin lukenut tilastoista, että Dominikaanisen tasavallan ja Etelä-Korean lisäksi naispuolisen seksiturismin ykkösmaa on juuri Gambia. Mietin kokoajan että montaakohan keski-ikäistä, pyylevää daamia se oli jo Paradise Resortsin lakanoissa ehtinyt polkasta. Hmmm, ehkä nämä tiukkapipoiset ennakkoluulot veivät pohjan orastavalta rakkaustarinalta tämän 22-vuotiaan puumanpennun kanssa. En usko, but never say never.

Ainiin, täähän olikin tyttöjen baari-ilta! Mun täytyy sanoa, että olen aika huono BFF radalla, minä en jaksa huolehtia aikuisista naisista, tähän ikään pitäisi jo osata käyttäytyä ja tietää missä menee oman parisuhteen rajat. Onnekseni jokainen oli löytänyt itselleen mieleistään seuraa. MaryAnne sanoi suoraan, että "Heippa! Mä lähden nyt on tummahiuksisen tyypin kämpille, aviomieshän hoitaa lapsia tänään!". MaryBelle oli kadonnut jo aikaa sitten ja MaryKate lähti myös kaksin jonkun komean Suluhasen kanssa. Ironista kyllä, vain sinkku lähti yksin kotiin :D Tosin ei olisi tarvinnut, lähtiessä vuonna 1989 DDRssä syntynyt matematiikan ja fysiikan opiskelija Märzel pyysi minua luokseen katsomaan elokuvia. Tässä tapauksessa olen aika varma, että elokuvat tarkoittivat elokuvia.

Loppujen lopuksi oli ihan kiva baari-ilta, ei tullut mokailtu eikä morkkista - minulle. Seuraavana maanantaina sain tietää tarkempia yksityiskohtia MaryBellen loppuillasta, kun se tuli mun luo kylään ja murtui nyyhkien lattialle. MaryBelle olikin tottumaton parvekkeella olija ja antoi tiiviin tunnelman sokaista itsensä niin, että - omien sanojensa mukaan - se oli tanssilattialla vaihtanut kahden sekunnin pikaisen pusun (myöhemmin se vaihtui puolen tunnin häppeningiksi) jonkun randomin kanssa, saanut siitä humalaisen morkkiksen ja soittanut suorilta käsin aamulla kello neljä tuoreelle poikaystävälleen ja tunnustanut petoksen. Poikkis oli pistänyt poikki ja MaryBelle oli viettänyt koko krapulalauantain stalkkerinsa kanssa itkien metsässä. - Anteeks?! WTF?!?! Tähän kaikkeen oli syynä vain ja ainoastaan mun ihana hajuvesi joka Googlen mukaan sisältää feromoneja.... kymmenen kaljaa ja jekkupaukut olivat vain pieni lisä raittiin poloisen harha-askeleessa. Ymmärrän. Melkein.

Marilyn, unohda tippasi Chanel vitosta, suhaus Guerlain Mandarine Basilicia ja sinkkupäiväsi/parisuhteesi ovat over! The Wif of Evil!