Milloin se prinssi valkoisella hevosellaan oikein saapuu?
Nyt on pakko vastata, että en tiedä. Ehkä se ratsasti ohi vappuna 2007 kun Keski-Suomessa jäin korkokengistä kiinni katutyömaan hiekkakasaan ja sammuin siihen. Ehkä prinssi yritti irrottaa punaisia korkkareitani hiekasta mutta antoi periksi ja ratsasti pois. Tai vuonna 1997 Lontoossa kun sain järkyttävän vatsataudin ja oksensin yksikseni Piccadilly Circus:n sivukadulla nojaten käsilläni hienostoravintolan ikkunaan. Ehkä prinssi oli just silloin syömässä ikkunapöydässä rapupastaa. Mutta epäilen, että prinssi on nähnyt minut liian usein järkyttävässä velour-verkkapuvussa ja vanhoissa crocseissa ostamassa alakerran halpahallista skumppaa. Voin vaan syyttää itseäni.
Minä en odota prinssiä. Tai en ainakaan valkoisella hevosella. Syytän tästä kasarimainosta, jossa vanha partasuu ratsastaa valkoisella hevosella tuomaan kesäkuumalla (härskiintynyttä) jugurttia kahvipyötään. Iiiks. Ehkä tästä syystä en pidä hevosista enkä jugurtista.
Päätin siis uhrata enemmän aikaa deittailuun. Uskaltauduin pitkästä aikaa treffeille. Upseerismies. Kiinnostunut Suomesta. Vitsikäs. Ilta cocktail-baarissa oli mielenkiintoinen lukuunottamatta herran ehkä liian yksityis- ja omakohtaista kertomusta menkkojen turskahtamisesta naamalle jonkun hoidon kanssa. Ja se oli laskeskellut mun olevan 44-vuotias. "Vähän rautaa ei ole koskaan pahitteeksi" - kevensin tunnelmaa. Loppukaneettina herran pankkikortti ei toiminut, joten maksoin koko illan koska hävetti niin paljon nököttää pyödässä ja odottaa. Vielä matkalla metroon tämä puberteettinen gentleman napsautti paidan läpi mun rintsikat auki. Lovely. Metron rapuilla hän vielä charmantisti tiedusteli, josko pääsisi mukaani koska muussa tapauksessa hän jatkaa tästä ilotaloon. Ihana.
Ei se mitään, uskon miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon yms., minäkin voin maksaa jne., joten päätin antaa hänelle tilaisuuden kuitata velkansa ja lupauduin yhdelle ensi perjantaina. Upseeri on vissiin niin luottavaisin mielin suhteen jatkumisesta, että päätti jo varhaisessa vaiheessa tekstiviestin voimin paljastaa panneensa serkkuaan.
Ahaa. No tuota - eiköhän herran ole aika nousta satulaan ja ratsastaa eteenpäin. Ei leikitä toistemme tunteilla tämän enempää.
Mä en ihan oikeesti jaksa. Pakko aloittaa tää blogi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti